On aika ironista, että influensseri, joka kannustaa sinua ig-tarinoissaan rakastamaan itseäsi on yleensä henkilö, joka ei ole syönyt palaakaan leipää sitten vuoden 2007, ja jonka elämän pyhän kolminaisuuden muodostavat lisäravinnesponsori, pilates-valmentaja ja Photoshop.
Tämä ei ole joutenolon puolustuspuhe. En kehota sinua heittäytymään sohvalle ja viittaamaan kintaalla terveellisen elämän peruspalikoille. Ihmettelen mihin unohtui kohtuus. Ehkä eksyimme reitiltä siinä vaiheessa kun hyvinvointi alkoi kuulostaa enemmän itsekurilta kuin ilolta. Tai ehkä silloin kun hyvää tarkoittava “voit olla mitä vaan” muuttui vastaanottajan tulkinnaksi: “sun täytyy olla kaikkea.”
Paljon puhutaan niistä odotuksista, joita mystisillä muilla ihmisillä on minua kohtaan. Tässä ajatus pohdittavaksi: kukaan ei oikeasti ajattele sinua arvostellakseen. Ei kukaan edes ehdi miettiä muita kun kaikki miettivät itseään, ihan kuten sinä. Samaan aikaan kun sinä keskityt ajattelemaan kauluspaidan keskimmäisen nappiparin välistä pilkottavaa mahaasi, muut murehtivat omaa hiusrajaansa, ihmissuhteitaan tai sitä, pitäisikö heidänkin alkaa syödä merileväkapseleita, ja että noinkohan turvotus oikeasti hellittää kun laittaa satasen kuussa nappeihin, joita syövät kaikki.
Jokainen meistä on oman elämänsä Truman Show’n tähti, joka on vakuuttunut siitä, että koko maailma seuraa – vaikka yleisö häipyi jo alussa ja selailee Instagramia vessassa.
Tässä olen, enkä ajatellut pyytää olemassaoloani anteeksi – edes itseltäni.
Ja silti jatkamme esitystä. Emme pukeudu itseämme varten, vaan jonkin kuvitteellisen hyväksynnän toivossa. Puristamme, siloittelemme, pienennämme itseämme. Meistä tulee niin huomaamattomia, että lakkaamme olemasta.
Entä jos itsensä hyväksyminen ei ole lainkaan sitä mitä me kuvittelemme sen olevan: tykkäysten ja reaktioiden määrään perustuvaa some-hyväksynnän kerjäämistä. Entä jos se on hiljainen päätös: tässä olen, enkä ajatellut pyytää olemassaoloani anteeksi – edes itseltäni. Voi olla, että et edes tarvitse mitään suurta muutosta. Tai ehkä suurimman muutoksen pitäisi tapahtua käsityksessä omasta itsestäsi. Kokemuksesta tiedän, että sekään ei tapahdu hetkessä.
Jokainen muutos kannattaa aloittaa pienesti. Vaikka vaihtamalla alusvaatteisiin, jotka on tehty ihmisille – ei ihanteille. Voit ajatella, että tämä aasinsilta ei kestä, mutta hei: jos muotiteollisuus on yksi syyllinen lisääntyneeseen riittämättömyyden tunteeseen, sille voidaan sisältä käsin varmasti tehdä myös jotain jos vain tahtoa riittää. Kaikki lähtee suunnittelusta. Kun kaavasuunnittelussa on otettu huomioon oikeat vartalot ja se tosiasia, että kun koko muuttuu, myös muoto muuttuu: kaaret, kulmat ja satunnainen eksistentiaalinen turvotus. Hyvin suunniteltu alusvaate ei purista eikä kiristä. Se vain istuu – ilman, että sinun täytyy ensin kutistua.
En vastusta treeniä tai vaivannäköä. Se on parhaimmillaan fantastista. Mutta on eri asia elää terveellisesti kuin jatkuvasti muokata itseään, jottei vaan aiheuttaisi pahennusta. Se ei ole hyve. Se on ihan helvetin uuvuttavaa.
Edes nämä alusvaatteet eivät muuta elämääsi. Mutta ne eivät myöskään saa sinua tuntemaan itseäsi projektiksi.
Jätä kommentti
Kaikki kommentit moderoidaan ennen julkaisemista.